Makkaran paistoa ja muuta mukavaa Laavukylässä 19.9.2020

Korona on kurittanut koko kevään ja kesän meitä kaikkia. Yhteiset retket ja muut tapahtumat on jouduttu perumaan koronarajoitusten takia. Elämä on lähes jokaisen kohdalla käpertynyt pieneksi ja vähän ilottomaksikin, kun ei ole saanut vierailla palvelukodeissa ja muutkin kokoontumiset ovat olleet kielletty.

Jokainen ymmärrämme, että tuo kaikki on tapahtunut meidän hyvää ja terveyttä tarkoittaen. Mokoma koronavirus ei ole kenenkään meidän syytä. Siksi päätimmekin yhdistyksessä edes vähän ”repäistä” ja pidimme yhteisen ulkoilmatuokion Juvan laavukylässä lauantaina 19.9.  Käytettävissä oli käsidesiä, kasvomaskeja ja käsineitä, ja turvaväleistä pidettiin huolta.

20200925_204350

Yhdistys hankki makkarat ja kahvittelut Sampolan laavulle, ja mukana oli lähes 20 osallistujaa aurinkoisessa, mutta vähän tuulisessa säässä. Teikku toimi grillimestarina ja paisteli  meheviä makkaroita. Ne kelpasivat kaikille oikein hyvin mehun kanssa.

20200919_134313

Jälkiruoaksi oli kahvia ja pullaa. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa porukalla, ja juteltiin kaikenlaista.  Osa kävi lenkkeilemässä laavukylän maastossa, ja lopuksi vielä laulettiin yhdessä ”Käymme yhdessä ain” lauantai-iltapäivän päätteeksi. Kiitos kaikille mukavasta yhteisestä tuokiosta. Pidetään toisistamme huolta ja pysytään terveinä. 🙂

20200919_133500