Marraskuinen tuokio tunnelmallisessa Partalassa 13.11.2021

Harmaa marraskuinen lauantai 13.11.2021.  Taivaalta satoi vähän räntää, ja maa oli märkä ja lumeton.  Mutta sepä ei meitä haitannut, kun  kokoonnuimme yhdistyksemme järjestämään tilaisuuteen Juvan Partalan Kuninkaankartanoon.

Ensin oli ohjelmassa klo 11.15 alkaen yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous. Porukkaa oli paikalla n. 30, ja puheenjohtajamme Marita Jurva toivotti kaikki tervetulleiksi todeten iloisena, että osanottajia oli saapunut paljon paikalle korona-ankeuden jälkeen. Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2022 toimintasuunnitelma -ym. asiat, ja yleisö toivoi esimerkiksi retkeä Kuopioon tulevana kesänä. Toive kirjattiin ylös.  Kokous kesti vajaan tunnin, minkä jälkeen alettiin odotella yhdistyksen tarjoamaa lounasta.

20211113_113004
Puheenjohtaja Marita Jurva juontaa syyskokousta

Tänä vuonna ei pikkujouluja järjestetä, joten lounas oli vähän kuin pikkujouluruokailu, mutta ei liian jouluinen. Näin oli sovittu.  Kylläpä ruoka maistuikin. Oli lihapaistia, lohta, salaatteja ym. herkkuja tarjolla, ja kaikki saivat vatsansa täyteen. Ja sitten vielä täytekakkukahvit jälkiruoaksi. NAM.

20211113_122254
Lounaspöytä odottaa 🙂
20211113_122325
Leena Kuitunen (edessä) ym. olivat hyvillään lounastarjoiluista
20211113_133011
Paula Tegelberg (Partalan Kuninkaankartano) tarjoili meille maistuvat jälkiruokakahvit ja kakut 👍

Yhdistys halusi myös muistaa jäseniään ja muita paikalla olijoita pienellä lahjalla. Kehitysvammaisille jaettiin pienet pussit, mitkä sisälsivät SPR-heijastimen, LED-kynttilän ja vähän makeaa. Muille annettiin SPR heijastin. Heijastimet oli tilattu nälkäpäiväkeräyksen merkeissä SPR:ltä. Näin voitiin tukea toisen järjestön työtä, ja samalla jaettiin kaikille ”henkivakuutus”, kuten heijastimista sanotaan. Ja marraskuun pimeissä keleissä se on sitä todellakin.

20211112_121414
Heijastin on hyvä ”henkivakuutus”, kun se on kiinnitetty näkyvälle paikalle vaatteisiin
20211113_190423
Jari Turunen

Kiitos kaikille, kun loitte mukavan tunnelman olemalla mukana. Kiitos myös kaikille, jotka ette päässeet mukaan, mutta olette tukeneet yhdistyksen työtä olemalla jäseninä tai muutoin auttaneet meitä.  Kiitos Partalan Kuninkaankartanon työntekijöille, jotka loitte  marraskuun harmauteen tunnelmalliset puitteet, valoisan mielen ja täyden vatsan. Tästä on hyvä jatkaa kohti joulua ❤.

20211113_122208
Partalan kuninkaankartano on tunnelmallinen paikka
img-20211113-wa0001
Sisko Pasanen ja Soile Karppinen
20211113_1338030
Pasi ja Janne Kekkonen ja heidän välissään Heikki Parkkinen